Nonii, nythän sitä ollaan heilahdettu jo kovasti kevään puolelle. Pääsiäinen ja kaikki. Aurinko paistaa ja linnut huutaa isoon ääneen. Muuttohommat saatiin pakettiin tovi sitten ja fribakausi käynnistyy ihan näillä näppäimillä. Palataanpa noihin aiempiin tapahtumiin nyt vielä hetkeksi, ennen kuin käännetään katseet kokonaan kohti tulevaa kesää.

Talo valmistui sovitun aikataulun mukaan helmikuun puolessa välissä ja katselmointien ynnä viimeistelyjen jälkeen saimme avaimet seuraavalla viikolla. Ehdimme pohjustaa muuttoa vain pari päivää, tavaroita toki pakattiin jo aiemmin. Vielä loppuviikolla käytännön toteutusta uhkasi talkoomiehiä kohdannut akuutti sairauksien aalto. Onneksi kaveripiiristä löytyi vielä lyhyellä varoitusajalla pari nohevaa jannua tautien kourissa kärvistelevien tilalle. Erityisen isot kiitokset heille!

Roudasimme perjantaina tavaroita vaimon kanssa kahdella henkilöautolla koko päivän. Vuokra-auto piti hakea viideltä ja sillä oli tarkoitus noutaa heti parit huonekalut kaupoilta. Tähän liittyen olin unohtanut yhden pikkuseikan: vuokra pitää maksaa etukäteen, käteisellä. Asia kävi ilmi siinä vaiheessa kun kyyti oli kadonnut horisonttiin ja lähin automaatti oli kahden kilometrin päässä. Onneksi firmassa kyettiin joustamaan pykälästä, kun lupailin puoli omaisuutta pantiksi. Kaveri taisi vaan sääliä ylistressaantunutta muuttajaa joka näytti hajoavan siihen paikkaan.

Read more ›

Koko alkanut vuosi on ollut hivenen tuskastuttavaa pyörimistä. Vaikka aika tuntuu menevän vauhdilla, niin prosessi ei etene riittävän nopeasti ja itse ei voi tehdä asioiden hyväksi yhtään mitään. Selvästi siis paljon yhteneväisyyksiä raskausaikaan ja lapsen odotukseen. H-hetki lähenee. Kohta pitäisi olla valmista, mutta tarkkaa aikaa ei tiedä kukaan. Lopulta mennään kuitenkin vielä yliajalle ja sitten kenelläkään ei oo enää kivaa.

Onhan tämä(kin) ollut erikoinen vaihe elämässä. Siirtää nyt kaikki ihmiset ja tavarat muutamaksi kuukaudeksi väliaikaiseen säilöön odottamaan uuden asumuksen valmistumista. Kuulostaa lähtökohtaisestikin jokseenkin huonolta idealta, mutta tähän päädyttiin. Ihan validien perusteiden kautta, en minä sillä. Nythän se apina alkaa olla jo voitettuna, loppusuora häämöttää. Ei tuota vielä oikein ymmärräkään, mutta eiköhän se piakkoin realisoidu. Sitten voi olla aika hienot fiilikset, toivottavasti.

Tällä hetkellä tilanne on nimittäin vielä melkoisen ärsyttävä, kun ei ole mitään varmuutta mistään. Rakennuttajasta on saatu sen verran irti, että talo valmistuu helmikuussa. Joo’o, hienoa, mutta minä haluan päivämäärän! Haluan valmistautua muuttoon, haluan bookata auton ja sopia talkoolaisten kanssa ajankohdasta. Tällä hetkellä ei vaan ole sitä päivämäärää tiedossa, joten kaikki roikkuu tukevasti ilmassa. Ymmärrän tietysti sen, että isossa projektissa on monta muuttujaa, eikä siellä pöydän toisella puolellakaan välttämättä ole varmuuutta siitä, miten eri vaiheet saadaan maaliin.

Pari viikkoa sitten työt olivat harpanneet kovasti eteenpäin ja oli mahtavaa nähdä, että kaikki kiintokalusteet oli asennettu. Kuluneena viikonloppuna olin jälleen (hyvin innoissani) menossa suorittamaan tuttua lauantai-aamun rituaalia, eli tilannekatsausta rakennuksella. Viikon tapahtumista selvimpänä osoituksena oli pääovella vastaan tullut hemmetin iso riippulukko, johon tutkimukseni tyssäsi. Muihin sisäänkäynteihin oli asennettu lopulliset ovet, jotka olivat myös lukossa. Olisipa ollut kiva saada tästä infoa etukäteen ja mahdollisesti myös avain…

Pari päivää myöhemmin sain puhelun rakennuttajalta. Hän halusi vielä varmistaa, että saunan paneeleihin ei tullut muutoksia. Samalla sain tilaisuuden jutustella muistakin asioista, kuten nyt esimerkiksi tästä loppusuoran aikataulusta. Ja avaimesta. Kertoili paljon, osa meni ohi. Tärkein pointti kuitenkin oli se, että loppusiivous on suunniteltu tehtäväksi 14.-15.pv ja sen jälkeen pidetään yhdessä katselmointi. Mahdollisten korjausten jälkeen pääsisimme sitten muuttamaan viikolla 8. Siis reilu kolme viikkoa tästä hetkestä eteenpäin? Huh. Vuokra-asunto irtisanottiin tänään. Nytkö se loppukiri sitten lähtee?

Pitkään ja huolella harkittu projekti lähti etenemään kesäkuussa, kun laitoimme asunnon myyntiin. Kolmen kuukauden ihmettelyn jälkeen vaikutti siltä, että iso välitysfirma ei saa mitään aikaan. Päätimme siirtää bisneksemme pienemmälle toimijalle, joka löysi meille ostajan noin viikossa. Olin suhteellisen yllättynyt tästä juonenkäänteestä, mutta jälkeenpäin olen kuullut samansuuntaisia tarinoita muualtakin.

Kuntotarkastuksen ja noin 17 virallisen dokumentin allekirjoittamisen jälkeen oli enää suurin ja ynsein urakka jäljellä, eli piti muuttaa perhe tavaroineen Rantakukantieltä väliaikaiseen majapaikkaan. Kohteeksi valikoitui nopeasti TA:n vuokra-asunto Kalevalantieltä, toisesta kerroksesta. Edellinen asuntokin oli kovin täynnä, joten 10 neliötä pienempään tilaan se tavaramäärä ei mahdu, vaikka olisi miten kova pelaamaan Tetristä. Onneksi toisaalta järjestyi hieman varastotilaa, jonne saatoimme siirtää mm. koko ulkovaraston sisällön talvehtimaan.

Saimme vuokraluukun avaimet lokakuun lopussa, joten meillä oli pari viikkoa aikaa pohjustaa ennen varsinaista muuttopäivää. Aika raskasta oli se, voin kertoa. Jokaisen työpäivän jälkeen sekä kaikkina vapaapäivinä joko A) pakattiin tavaroita, B) roudattiin tavaroita tai C) purettiin tavaroita. Parhaina päivinä monta tuntia tätä kaikkea. Ennen H-hetkeä olimme kuljettaneet Kalevalantielle noin 95 laatikollista sitä itseään. Joo, mä laskin. Muuttopäivän aamuna entisessä asunnossa oli käytännössä jäljellä enää isoimmat huonekalut. Kaikki oli siis valmisteltu niin hyvin, että loppu oli helppoa? Olihan se suoraviivaista, mutta edelleen työlästä hommaa. Isolla vuokra-autolla ja kolmen loistavan kaverin avustuksella urakka eteni reippaasti. Viimeisen kuorman ja auton palautuksen jälkeen oli voittajafiilis. Seuraavalle päivälle oli tiedossa enää siivous Rantakukantiellä.

Todellisuudessa vielä sunnuntainakin painettiin täydet 8 tuntia duunia siivouksen lisäksi erinäisten korjaus- ja säätöhommien parissa. Lopussa mieli herkistyi, kun olimme lähdössä Rantakukantieltä viimeistä kertaa. Asuimme siellä sentään kuusi vuotta ja koko perheelle siitä ehti tulla aidosti oma koti. Kummallekin lapselle se oli se ensimmäinen ja siihen asti ainoa. Sniff. Hetkeä myöhemmin kaikki huomasivat viihtyvänsä ihan mainiosti Kaijonharjussa. Ylimääräistä tilaa ei toki ole yhtään ja kylppäri ilman lattialämmitystä on talvella kylymä. Vaan helposti tässä vielä pari kuukautta vietetään.

Helmikuussa Ritaharjuun valmistuu talo, jonka papereissa on meidän nimemme. Tuntuu, että koko syksy meni muuton ohella uuden talon yksityiskohtia suunnitellessa. Lähes poikkeuksetta kunkin viikon työt ja materiaalivalinnat lyötiin lukkoon edeltävänä sunnuntai-iltana klo 23. Eihän näitä päätöksiä kukaan olisi halunnut lykätä viime hetkeen, mutta aikataulu oli huiman nopea ja meillä oli koko ajan pirullinen kiire muidenkin asioiden kanssa. Jatkuvasti piti myös järjestellä työpäivien oheen tapaamisia erinäisten tavarantoimittajien kanssa, jotta voitiin keskustella suunnitteluratkaisuista ja nähdä erilaisia vaihtoehtoja livenä. Onneksi kaikki alkaa nyt olla suunnitelmien osalta valmista. Pari tilausta pitää vielä vahvistaa, mutta muutoin vaan seurataan jännittyneinä sivusta kun muut tekevät töitä.