Holari

Teimme viikonloppuna kavereiden kanssa pienen ekskursion Honkimaan radalle Kiiminkiin. Pääasiallinen tarkoitus oli katsastaa radan kunto toukokuun kisoja ajatellen. Kierros kuvattiin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan videolle ja oma pelikin kulki tällä kertaa varsin kelvollisesti. Laukussa oli taas joitamia uusia kiekkoja, kuten Westsiden Sotakirves. Heitin sillä varsin maukkaan antsan väylälle numero 7, joka on jyrkästi oikealle kääntävä dogleg alamäkeen. Kiekko osui tasan oikeaan linjaan hyvässä kulmassa, katosi hetkeksi puiden taakse ilmestyäkseen uudelleen näkyviin koripaikalla. Komean helähdyksen saattelemana kiekko painui suoraan korin pohjalle ja pysyi siellä. Todella hieno holari, eikä tosiaan tällä kertaa ollut harjoitusheitto. Urani toinen kierrosholari.

Posted in Disc golf, Life

Kisakalenteri 2014

Alustava suunnitelman tulevan kauden kisatapahtumista, joihin pitäisi päästä paikalle:

03.05. Tour de Oulu
10.05. KKODGC vol 10
17.-18.05. Perämeri Open III, Oulu
24.05. Naamivaara 2.0 avajaiset
29.05. Kotipizza Open
07.06. VMP Open / Karkkilan KevätJuhla
11.-13.07. Virpiniemi Open
19.-20.07. Powergrip-tour, Virpiniemi
26.07. Liminka Open, Liminka
09.08. Haapavesi Open 2014
16.-17.08. Toppila Open, Oulu
04.-07.09. SM-kisat, Meri-Toppila
XX.XX. KKODGC vol 11

Yhteensä 8 rating-kisaa ja niitä tulee varmaan syksylle vielä pari lisää. Alkaa olla ihan riittävästi omaan makuun. SM-kisoihin pääseminen toki on ns. pitkässä kuusessa, mutta ainakin yleisöksi mennään paikalle, jos ei pelaamaan. Noiden lisäksi olisi tarkoitus järkätä taas yksi pitempi pelireissu johonkin suuntaan. Kesän viikonloput on siis aika pitkälti bookattu. Onneksi kisojen väliin mahtuu sentään vähän muutakin elämää, mutta aika vähän.

Posted in Disc golf, Life

Winter Games 2014, 4. osakilpailu

Kolmas osakilpailu meni penkin alle ja venäytin samalla heittokäden ojentajan sekä nipun selkälihaksia. Vahinko oli tapahtunut jo hallitreeneissä, kun revin liikaa maksimidraiveja tutkaan ja tuo kisa vaan pahensi tilannetta. Nyt kärsitään omasta typeryydestä. Pidin pari viikkoa taukoa ja kävin vasta eilen kokeilemassa heittämistä. Kaikki vaikutti hyvältä, mutta kroppa ei ollut kunnossa, sillä tänään tunsin heti aamulla kipua oikealla yläselässä. Ojentaja kipeytyi myös muutaman draivin jälkeen. Harkitsin vakavasti denffaamista muutaman väylän jälkeen kun kelikin oli niin älyttömän ynseä. (Harvemmin helmikuussa sataa vettä!) Jäin silti pelaamaan kun tilanne ei vaikuttanut pahenevan ja auton tavaratilasta löytyi sateenvarjo.

Pelattiin siis Hiirosen WG-rataa ja starttasimme 2. väylältä, joka on ehkä radan vaikein. Avasin tyypillisesti matalana outtiin ja otin bogin, vaan eipä tuosta vielä viitsinyt närkästyä. Heti seuraavalla väylällä heitin nätin draivin M4:lla alaraudan *päälle*! Holari oli enemmän kuin lähellä, joten nostopirkko ja hymyä huuleen. Vitosella PA4 lähti liikaa vasemmalle ja kimposi koivun kyljestä kauas. Vaikee paikka, paljon puita. Forella Buzz pieneen aukkoon ja puihin. Vajaa 20m putti harmillisesti keskeltä yli ja 6m pitkäksi, joten bogiin piti tyytyä. Kutosella hysse Verdictillä sivutuuleen. Inan korkee, mutta oksista ok mestoille. Solidi putti ja pirkko. Teki hyvää. Minigolf-väylä on aiheuttanut ongelmia, mutta tällä kertaa avaus Verdictillä hienosti korin vierestä viiteen metriin. Haaraputti varmasti sisään, ues! Kasilla oikean reunan outti vetää kiekkoja puoleensa, eikä tämäkään kerta ole poikkeus. Nyt jäi kuitenkin rajan paremmalle puolelle ja kutosen putti keskelle, kolmas kakkonen putkeen.

Read more ›

Posted in Disc golf, Life

Winter Games 2014, 2. osakilpailu

Pilvinen talvipäivä, pari astetta pakkasta ja tuulta puuskissa noin 7-8 m/s. Hiirosen frisbeegolfpyhättö ja 2014 Winter Gamesin 2. osakilpailu. Noin 80 ihmistä paikalla, hyvät kekkerit. Pooliin arpoutui pari paikallista tähtipelaajaa, pari outoa kaveria ja startti kakkoselta.

Alussa oli selkeesti pientä kisajännää ilmassa, niin kuin pitääkin. Pari väylää siirtelin varovasti alle ja nostin paaria. Nelosella X Comet käänsi nätisti väylää pitkin ja otin hyvällä putilla aamun ensimmäisen birdien. Vitosella avaus oli matala ja 20 lyhyt. Puttasin korkeana ja tuuli kantoi kiekon vasemmalle ojan pohjalle. Tärkeä paluuputti hankalasta paikasta sisään! Kutoselta helppo pirkko ja kiessin alku vaikutti hyvältä.

Read more ›

Posted in Disc golf, Life

Musiikki 2013

Tämänkertaisen listan suunnittelua aloitellessa mielikuva väitti vuoden 2013 olleen raskaamman populaarimusiikin saralla jokseenkin rutiininomainen. Yllätyksetön ja tasapaksu? Ehkä näin, mutta silti haaviin jäi ainakin kymmenen mainitsemisen arvoista levyä. Pari-kolme tervetullutta tulokasta ja liuta vanhoja tuttuja. Kärkisijat menivät tällä kertaa suvereenisti kotimaisille nimille. Viime kerrasta ehtikin kulua jo neljä vuotta! Silloin kärjessä olivat Amorphis ja Cain’s Offering. Ketä tänään, se selviää hetkin kuluttua. Aloitamme katsauksen tutusti häntäpäästä.

Read more ›

Posted in Music

Virpiniemi Open

Pitkä viikonloppu on takana ja Virpiniemi Open pelattuna. Raskas urakka, mutta kuitenkin kaiken sen arvoinen. Taas on opittu asioita ja kerätty kisakokemusta. Järjestelyt toimivat ja 21-väyläinen (!) rata oli odotusten mukaisesti vaikea ja raskas. Jokainen kisakierros kesti neljästä neljään ja puoleen tuntiin, eli ihan älyttömän pitkään. Sääolosuhteet olivat yllättävänkin lämpöiset ja periaatteessa oikein hienot. Aurinkoa ja hellettä saatiin joka päivä heti aamusta alkaen. Käytännössä 26-28 asteen lämpötila yhdistettynä raskaaseen maastoon toi huomattavaa lisähaastetta ja peli muuttui lopussa jopa kestävyyskisaksi.

Pohjustin kisaa parilla tutustumiskierroksella viime viikon keskiviikkona ja torstaina. Perjantaina iltapäivällä osallistuin vielä Tommin kanssa radalla pelattavaan parigolf-kisaan. Kaikki tämä söi jo valmiiksi energiaa ja lauantaina pelatut kaksi kisakierrosta vetivät miehen todella sippiin. Yöunet olivat rauhattomat ja näköjään sunnuntaina ei ollut kropassa enää virtaa painaa täyttä kierrosta kunnolla loppuun asti. Huonosta aloituksesta (Eka draivi 20m päähän tonttiin ja rulla outtiin!) huolimatta pelasin etupuolen kokonaisuudessa paremmin kuin kertaakaan aiemmin, mutta sitten alkoivat heitot lipsua sivuun eikä pää kestänyt enää siinä väsymystilassa. Tein mielestäni loppuun asti järkeviä valintoja ja keskityin heittoihin kunnolla, mutta fyysinen suorittaminen oli vain sinnepäin ja tällä radalla se kostautuu välittömästi.

Tulokset

Pelit jatkuvat samalla radalla kauden päätapahtuman, eli Finnish Openin, merkeissä parin viikon kuluttua. Silloin pitää oma peli olla parhaassa mahdollisessa kunnossa. Nyt treenataan 40-60m putteriheittoja radalla, kehitetään toimiva gameplan ongelmallisille väylille ja tietysti puttaillaan mahdollisimman paljon. Ehkä kaikkein tärkeinpänä pointtina valmistautuessa on nyt hoidettava asia, jonka olen monesti laiminlyönyt: ennen kisaa on pakko levätä pari päivää kunnolla! FO:ssa tapahtuman aikataulu on muutenkin järkevämpi, kun pelataan vain yksi kierros per päivä. (Edes varhainen aamustartti ei ole niin paha kuin se, että vedetään tuollaisella layoutilla kaksi kierrosta samana päivänä…) Näillä eväillä pitäisi homma luistaa.

Posted in Disc golf

TdF’13, päivä 7: Kiertueen päätös

Viimeisenä päivänä ei lähtenyt meidän toimestamme enää yhtään heittoa, vaan tänään olimme puhtaasti katsojien roolissa. Kesän suurin ja kaunein tapahtuma valtameren tällä puolella: European Open! Finaalikierros ja mielenkiintoiset asetelmat. Feldberg oli noussut uskomattomalla kolmannen kierroksen rataennätyksellä kärkikorttiin vastassaan McBeth, Schusterick ja Koling. Dramaattisia käänteitä, välillä yllättävänkin inhimillistä puttipeliä (Will laittoi kolmesta metristä yläpantaan!) ja Feldiä lukuunottamatta jopa hieman alavireistä toimintaa kärjessä. Kakkoskortissa tapahtui sitäkin enemmän: kotimaan toivo Pasi Koivu nousi kylmähermoisella pelillä neljänneksi!

Nyt on nähty ihan omin silmin, millaista frisbeegolf on maailman huipulla: huimia draiveja, tarkkaa ja äärimmäisen kontrolloitua lähipeliä myös haastavissa olosuhteissa. Hivenen toista kuin omalla tasollani piirikunnallisten amatöörisarjassa… Oli todella hienoa päästä seuraamaan kisatapahtumia ja huippupelaajia lähietäisyydeltä. Yleinen ilmapiiri, Feldin asenne ja intensiivinen keskittyminen sekä Koivun peli-ilo ja tyylikäs suorittaminen tekivät suuren vaikutuksen. Tämä antoi jälleen lisäpuhtia omaan harjoitteluun ja intoa kisailuun. Olisipa joskus mahdollisuus osallistua kilpailijana näin hienosti ja ammattimaisesti järjestettyyn tapahtumaan, jossa kaikki vaan toimii. Lajin kehityksen kannalta tapahtuma oli myös hyvin tärkeä, profiili nousi jälleen uudelle tasolle Ylen TV-lähetyksen myötä.

Kokonaisuutena meidän kiertueemme oli mahtava reissu, jota kelpaa muistella seuraavaa odotellessa. Raskaitahan nämä ovat, tällaiset. Painetaan lötää mukiin viikon ajan 12 tuntia päivässä. Ei siinä ehdi kroppa palautua eikä pää levätä. Levitä kylläkin, lukuisia kertoja. Kuuteen päivään pelattiin 14 rataa, joista valtaosa oli varsin vaikeita. Tali, Siltamäki, Keinukallio, Nummelanharju, Kaatis, Lauste, Kaarina, Pansio, Masku, Mellilänjärvi, Kylmäkoski, Lammiharju, Julkujärvi ja The Beast. Yhteensä 242 väylää, noin 44h peliaikaa. Heittoja kertyi seuraavasti: Juhani 834, Mika 877, Paavo 959, Ari 999. Ihan riittävä määrä, mutta kaikkien fysiikka kesti loppuun asti. Ei saatu mitään vammoja aikaan: ainoastaan rakkoja jalkoihin sekä hyttysten ynnä ampiaisten pistoja erinäisiin paikkoihin. Kalustotappioita tuli yhden puhelimen ja 4-6 kiekon verran.

EO:n ja The Beastin ohjella itselleni päällimmäisenä jäi tietysti mieleen se holari (!), mutta heti perässä Lausteen ja Keinukallion radat. Mahtavia paikkoja, jonne pitää päästä uudelleen. Lopen aika legendaarinen reissu. Kiitos kavereille, joita ilman tämä ei olisi ollut mahdollista. Kiitokset myös Pauliinalle ja Juhanin vanhemmille majoituksesta ynnä ruokailuista. Juna saapuu pian Ouluun, sitten mä ajattelin nukkua päivän. Mutta tiistaina pitää päästä kiekolle.

Posted in Disc golf, Life

TdF’13, päivä 6: The Beast

Aamulla hylkäsimme Humppilan basecampin ja suuntasimme pohjoiseen. Kohteena oli vaihteeksi rata, jonka jokainen meistä oli pelannut ainakin kertaalleen aiemmin: Teh Julkujärvi. Aiemmat kokemukset ovat olleen melko raskaita, jopa survival-tyyppisiä. Tällä kertaa kierros tuntui huomattavasti kevyemmältä, vaan eipä nyt mikään äärimmäinen helle ollutkaan. Aikaa kiessiin toki kului, mutta peli eteni jouhevasti. Sää oli tänään varsin jees. Tummia pilviä pyöri jatkuvasti ympärillä, mutta yhtään pisaraa ei kuulaaksossa tullut. Tuulta toki, luonnollisesti. Juhanin peli ei ollut parhaalla mahdollisella tasolla, mutta silti kaveri säkitti 12. väylällä puiden välistä ylämäkeen lähes 20m putin. Täysin epäinhimillistä. Omalta osaltani peli toimi suhteellisen solidisti. Hajoilin vasta lopussa kun tein väylällä 18 kaikki mahdollisimman hölmöt virheet. 20 väylän jälkeen lopputuloksissa päädyin silti ykköseksi 75:llä heitolla. Juhani ja Paavo 76, Ari 81.

Kiessin jälkeen majoittuminen Tampereen keskustaan, siviilivaatteet päälle ja pieni patikointi Jack The Roosteriin syömään kunnon burgerit. Sitten Nokialle haistelemaan suuren urheilujuhlan fiiliksiä. Oli muuten hienoa, järjettömän hienoa! Välittömästi vastaan pomppi youtubesta tuttuja kasvoja ja kuuluisia tähtipelaajia. Uskomaton tapahtuma. Paikalla olivat ulkomaalaisten lisäksi kaikki suomen kovimmat pelaajat, lajin vaikuttajat ja aktiivit. The place to be! Päivän kisakierroksen päätyttyä pienet ostostelut Pro shopissa ja sitten… Haastamaan The Beast! Epävirallinen pelikierros kisaradalla. Huh. Vaikea, mutta äärimmäisen hieno rata. Kaikilta osin aivan 110-kunnossa: uudenkarheat korit, millinurtsi, outtilinjat merkitty kalkilla, puttiringit merkitty maahan, opasteet jiirissä. Ja ne uskomattomat väylät. Jos jokin rata on parempi kuin tämä juuri nyt, niin minä haluan nähdä sen. Oikeastaan haluan muuttaa sinne.

Oli loistokasta päättää tämän turneen pelit juuri tuolla. Pientä jännitystäkin oli ilmassa johtuen poikkeuksellisesta tilanteesta. Radalla oli paljon muutakin porukkaa sekä myös joitamia kisoihin osallistuvia tyyppejä treenailemassa. Tietysti siellä kohdattiin myös pari-kolme poolia tuttuja kavereita, jotka olivat samoilla asioilla liikkeellä. Ajoituksemme oli juuri sopiva, sillä ilta rupesi hämärtymään tosissaan parin viimeisen väylän aikana. Juuri tuota myöhempään ei olisi voinut pelata. Tuloksissa louhittiin sellaista 10-24 yli parin, mutta se oli nyt toissijaista. Kokemusta tultiin hakemaan ja se saatiin. Rata on aidosti haastava ja viimeiset kolme väylää ovat mielestäni juuri ne kaikkein vaikeimmat. Etenkin tuulisella kelillä niillä voi kuka tahansa ottaa lukua eikä niitä pysty oikein järkevästi edes seiftailemaan. Yhtään helppoa väylää radalla ei ole, mutta otinpa minä silti yhden pirkon.

Posted in Disc golf, Life

TdF’13, päivä 5: Märkää

Akaan/Urjalan radat sijatsivat hyvin lähellä leiriämme, joten tänään ei tarvinnut isommin matkustella. Aamulla keli vaikutti hyvältä, mutta Kylmäkoskelle päästyämme taivaanrantaan oli noussut tummia pilviä. Onneksi otin sateenvarjon mukaan, muuten olisin ollut (jälleen) aivan säleinä. Pelasimme kaksi väylää komeasti, toiselta jopa star framen, sitten taivas aukesi. Odottelimme pahimman kuuron loppumista ja jatkoimme hivenen kevyemmässä sateessa eteenpäin. Juhani tuuppasi välittömästi Orcin metsään ja sitten tetsattiin porukalla märässä viidakossa. Eikä muuten löytynyt pelivälinettä. Ynseää pusikkoa oli tuossa 18-väyläisellä turhan paljon, en tykännyt. Onneksi siellä oli myös muutamia pirun hienoja väyliä. Yksi päivän kohokohtia tapahtui 15:lla, kun Ari heitti 40m forelähärin Jokerilla suoraan mukiin!

Paavo: “Tänään oli vaihteeksi tasaisempaa pelaamista. Rata oli hyvässä kunnossa, mutta vähän enemmän vaihtelua olisi kaivannut. Turhan paljon pururataa meneviä suoria väyliä. Opasteet oli hyvät.” Juhani: “Hieno rata. Harmittaa kun black ninea ei saatu pelata kunnon kelissä.” Koko musta ysi oli mielenkiintoista ja paikoitellen myös visuaalisesti näyttävää pelattavaa. Kova puuskittainen tuuli vaikeutti tekemistä ja viimeisellä väylällä tuli taas vettä niskaan.

Säätila oli koko päivän äärimmäisen epävakaa. Vettä tuli paikoitellen kovaa, mutta hetkeä myöhemmin aurinko paistoi nätisti. Sitten taas tuuli ja vilutti. Musta ysikin pelattiin pelkästään aamiaisen voimi ja sehän oli selkeä virhe. Vaan eipä tuossa mitään ruokapaikkaa olisi ollut lähellä. Kylmäkoskelta selvittyämme painettiin instana lähimpään burgerimestaan. Sen jälkeen yleisfiilis saattoi jopa nousta pari askelta korkeammalle, tai sitten se oli vaan pelaajien humalatila kuskia (eli minua) lukuunottamatta. Lammiharjulle ajaessa vastassa oli valtava pilvimuuri ja tuuli tuntui kiihdyttelevän myrskylukemiin. Tielle lensi puista irronneita oksia ja muuta irtosälää, joten tunnelma oli jokseenkin uhkaava.

Sateessa tiirailimme auton ikkunasta infotaulua: kahteen ysin lenkkiin jakautuva rata ei näyttänyt kovin kiinnostavalta. Lähdimme tietysti silti pelaamaan, luovuttaminen ei ole optio. Ensimmäiset väylät olivat pelkkää neppailua, mutta etuysille mahtui myös kivoja korkeuseroja ja mukavia väyliä. Takaysi oli hajanaisesti ympäri asuinaluetta ja välissä oli useampia pitkiä siirtymiä. 15 väylällä nähtiin jänniä tapahtumia: Paavo asetti 65m väylällä distance driverin puun kautta korin katolle parkkiin. Mika ja Juhani naulasivat molemmat 20-metriset putit peräkkäin. Komiaa! Juhani: “Takaysi oli aivan naurettava. Ei kunnon väyliä ja lippalappa. Käytännössä joutu vaan väistelemään polttiaisia. Ei oikein jaksanu kiinnostaa.” Paavo: “18 väylä oli kiva, etuysi oli kyllä hyvä.

Toim. huom: Soneran kuuluvuus Urjalan ja Tampereen välillä on aivan susisurkea. Hermo menee kun yrittää saada jotain eetteriin.

Posted in Disc golf, Life

TdF’13, päivä 4: Huikeutta Mellilässä

Retkue heräili Turun Ompussa reippaasti ennen kasia. Arin mielestä huomattavasti liian aikaisin. Kamat kasaan ja Subin kautta keula kohti Maskua, valitettavasti. Rata osoittautui reissun heikoimmaksi kokemukseksi. Pelasimme keltaisilta tiiltä A-koreihin. Väylät olivat enimmäkseen naurettavan tiukkoja metsärännejä ja koripaikat välillä hyvinkin raivostuttavia. Jokainen flippi turpaan eikä paljon ilon tunteita koettu. Juhani toki pelasi hyvin ja heitti muutamia todella hienoja avauksia. Ari: “Hyvin jänniä väyliä. Takaysi oli vähän kivempaa pelattavaa, joten ihan hyvä fiilis jäi. Puttiin sai myös vähän järkeä. Kymppiväylä oli paras, pääsi kahluuhommille. Mandoportissa ei ollu kyllä mitään ideaa.” Juhani: “Oli kyllä hieno rata. Mahtavan tiukkoja väyliä. Joutuu pelaamaan todella tarkkaa peliä. Rata oli hyvässä kunnossa, eikä juurikaan tarvinnut etsiä kiekkoja.” Paavo: “Paska rata“. Aamulla saatiin reissun ensimmäiset vesipisarat, mutta lämpöä riitti kivasti, eikä tuulikaan kiusannut.

Lounaan jälkeen ajelimme Mynämäen kautta Vampulaan, mutta pelihommat menivät kovan sateen johdosta jäihin. Siirryimme syheröisiä pikkuteitä pitkin Loimaalle tsekkaamaan maanantaina avattu Mellilänjärven rata. Vettä tuli edelleen jonkin verran ja keli oli vilpoinen. Radalla oli täysi DGP-varustus ja komeet näkymät erikoiselle järvelle. Äärimmäisen kirkas ja lämmin vesi houkutteli jopa uimaan, mutta ei kuitenkaan viitsitty ennen kuin ensimmäinen kiekko oli vedessä. Eli kolmannella väylällä, joka oli äärimmäisen tiukka, ylhäältä kokonaan järven päältä heitettävä satametrinen. Oletin sitä signature-väyläksi, mutta vielä eeppisempää oli tulossa. 7. oli todella hurja 110m vuonon ylitys! Ratasuunnittelu tuntui välillä jopa sadistiselta, niin paljon vesistöväyliä radalla oli. Loppujen lopuksi tiimin lost discit menivät tasan yksi mieheen. Ari pelasti urhoollisesti yhden allekirjoittaneen Valkyrien omaa etsiessään, muita ei taidettu saada pois. Järvi oli niin syvä, että yli kolmen metrin päässä rannasta ei enää jalat yltäneet pohjaan. Täällä golden retrieverille (ja laitesukeltajille) olisi ollut käyttöä!

Kierros oli kaiken oheistoiminnan ja kiekkojen etsimisen vuoksi hyvin hidas. Uusi rata kun on kyseessä niin paikoitellen väylien ulkopuolella oleva kasvillisuus rehottaa tuuheana. 13. väylällä menetin Pro Wraithin järveen ja 14. väylällä heitin jokaiseen puuhun, joten närkästely rupesi olemaan taas ajankohtaista. 15:lla sentään nätti pirkko ja 16 neppaillen paariin. 17. väylä oli ylämäkeen pelattava 100-metrinen. Lähdin heittämään Blizzard Wraithilla vasenta linjaa ja kiekko käänsi täsmälleen suunnitellusti yli, flättäsi ja feidasi kauniisti. Suoraan mukiin! Sanoinkuvaamaton tunne. Jäikö se!? KYLLÄ, se jäi!! Neljän vuoden harrastamisen jälkeen ensimmäinen holari, eikä ollut millään neppailuväylällä. =) Uskomaton fiilis. Viimeisellä väylällä vielä kympin pirkkoputti sisään ja vaikealle kierrokselle tulikin varsin maukas lopetus.

Posted in Disc golf, Life